Edunvalvonta

Opekas ry:n ensisijaisena tehtävänä on toimia Turun yliopiston Rauman kampuksen edunvalvontajärjestönä. Edunvalvonta voidaan karkeasti jakaa koulutuspolitiikkaan (kopo) ja sosiaalipolitiikkaan (sopo), mutta edunvalvonnan piiriin kuuluu lähes kaikki Opekas ry:n toiminta.
Edunvalvonnassa tärkeintä on valvoa Opekas ry:n jäsenistön etua yliopistolla sekä muuhun opiskelijaelämään liittyvissä asioissa. Edunvalvonta pyrkii tarttumaan epäkohtiin ja tuomaan opiskelijoiden ääntä kuuluviin.
Edunvalvonnan tavoitteena on luoda kampukselle turvallinen ympäristö ja ilmapiiri, jossa on hyvä olla. Edunvalvonta tekee yhteistyötä muiden Rauman kampuksen järjestöjen sekä TYYN:n kanssa.
Edunvalvonnassa pyrimme keskustelulla ja kokouksilla pysymään aina mahdollisimman ajan tasalla päätöksistä, koulutuksista ja tapahtuvista asioista.
Koulutuspolitiikka
Koulutuspolitiikalla parannetaan koulutuksen laatua, kehitetään opetusta sekä valvotaan opiskelijoiden etua yliopiston hallinnon eri tasoilla. Opekas ry vaikuttaa koulutuspoliittisesti opiskelijoiden etuun yliopiston, kaupungin ja mahdollisesti valtakunnallisella tasolla.
Sosiaalipolitiikka
Sosiaalipolitiikalla pyritään edistämään opiskelijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia ja vähentämään eriarvoisuutta. Opekas ry vaikuttaa sosiaalipoliittisesti opiskelijoiden etuun yliopiston, kaupungin ja mahdollisesti valtakunnallisella tasolla.
Kolmiportaisen tuen malli
Mikäli ongelmia ilmenee kurssien sisällöissä, opetuksessa, työmäärässä tai henkilökohtaisesti koet, että sinua kohtaan on toimittu väärin noudata seuraavaa järjestystä ongelman ratkaisemiseksi.
- Opettaja-opiskelija rakentava vuorovaikutus
Ota yhteyttä opettajaan henkilökohtaisesti. Esitä asia, kuten olet sen kokenut. Kaikki kokevat asiat eri tavoin ja usein asiat selviävät rakentavalla keskustelulla. Tällä voidaan purkaa ongelmaa ja mahdollisesti poistaa se.
- Yhteydenotto Opekas ry:n edunvalvontaan
Mikäli asia ei ratkea kahden keskeisellä keskustelulla, ota yhteyttä edunvalvontaan. Opekas ry:n edunvalvojat kuuntelevat, auttavat ja pyrkivät selvittämään tilannetta kanssasi parhaalla mahdollisella tavalla. Opekas ry tekee yhteistyötä TYY:n, YTHS ja Turun yliopiston kanssa.
Ota yhteyttä ensisijaisesti virallisten yhteydenotto kanavien kanssa.
Voit myös tarvittaessa lähestyä sopivaa edunvalvojaa asian tiimoilta.
- Yhteydenotto Rauman kampuksen laitosjohtoon. Seuraavat henkilöt auttavat asian tiimoilta.
Laitoksen varajohtaja Sara Sintonen,
Älä jää ongelman kanssa yksin. Aina on joku, kuka haluaa auttaa.
